torstai 2. toukokuuta 2013

Agaba

"Mulla on teille asiaa, tulkaa tänne, istukaa alas". Näin sanoi Ugandassa eräs ystävämme. Tilanteessa oli selkeästi jotakin arvokkuutta ja istuin hiljaa kuuntelemaan, mitä asia koski. "Te olette olleet täällä nyt jo niin pitkään, että on aika antaa teille afrikkalaiset nimet".
 
Ugandalaisessa kulttuurissa annetaan jokin merkityksellinen nimi henkilölle, joka sen ikäänkuin ansaitsee. Tuona hetkenä tuskin suurta iloa ja kunniaa siitä, että ystävämme antoi oman heimon nimistään minulle ja matkakumppanilleni nimet ja ylpeyttä siitä, että olimme ne jotenkin ansainneet.
 
"Your name is Agaba" ja kas näin minut oli nimetty. Kun sitten uskalsin kysyä nimen merkitystä, minulle kerrottiin nimen tarkoittavan creator (luoja). Myöhemmin kun tarkistin asiaa vielä mieheltäni (-niin siis tulevalta), totesi hän että itse asiassa suora käännös on 'antaja'. Kumpi vain, minusta Agaba on oikein viehko ja mieltä ylentävä nimi.
 
Nyt sitten olen tuumannut, että täytyy olla nimensä veroinen ja olen jälleen ryhtynyt kevätinnoissani luomaan. Kun Ugandasta palattuani muutin uuteen kotiin ja kaivoin tavarani varastosta, tajusin että minulle on AIVAN LIIKAA kaikenlaista käsityömateriaalia. Tein lupauksen, että yhtään kangastilkkua, langanpätkää, nauhaa, narua, paperia ja mitä niitä edes on, ei osteta ennekuin vanhaa materiaalia saa käytettyä rutkasti pois. Kangastilkuista, vanhoista mielipaidoista, tyynyliinoista ja verhonjämistä aloin kokoamaan sekatekniikalla tilkkutäkkiä. Alunperin piti vain kokeilla tekniikkaa käsityöopintoihin liittyen, mutta projekti alkoi kasvamaan ja on kasvanut nyt pari vuotta. Koristeina käytin pitsejä, joita sain veljeni vaimon äidiltä, joka ei enää tee käsitöitä. Mainittakoon vielä, että pitsit tulivat suloisessa vanhassa rasiassa. Ompelutunteja on kertynyt kuluneella viikossa melkoisesti, kun Bernina alkoi taas laulamaan. Toivoa on, että tällä erää saan sen jopa valmiiksi. Mutta mikäli valmiista peitosta ei ala kuulua kesän korvilla, antakaa minulle henkisiä motivointi potkuja. :)

Liimailin myös kirjaimia peiliin. Idean varastin kylläkin kaupasta. Mutta kävi niin, että kirjaimet loppui kesken. .. Kaikkea voi käydä. Käyn ostamassa seuraavan kerran kaupungille mennessäni kirjaimet L:n ja T:n.
 
Luomisen lisäksi pitäisi muistaa antaminen. Nyt annan teille käskyn hymyillä tänään, ainakin kerran.
 
 



 







4 kommenttia:

  1. Oi kaunista! Niin kuvat kuin tekstikin. Minä myös olen syöksynyt luovuuden aalloille ja se on aika ihanaa! :)
    Aion jäädä myös linjoille odottamaan uusia kirjotuksia ja täytyy myös sanoa, että hymyilemään saat ainakin minut. Ihanan soljuvaa tekstiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi. Erityisesti alkuaskeleilla blogin pitoon, on kiva kuulla positiivista palautetta. Nyt mua hymmyilyttää :).

      P.S. Luovuuden kanssa saa mahtavia flow kokemuksia, suosittelen kaikille.

      Poista
  2. Ihanaa luettavaa!:) Näitä on ilo lukea, ja tästä tulee blogi, jota seuraan mielenkiinnolla ja usein!:) Kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onpa kiva kuulla! Ilahdutti kommenttisi. Eli kiitos sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)