Raparperimaha

Kasvavan Raparperi-mahan kanssa sitä kokee monia uusia ja ihmeellisiä asioita. Alla joitakin niistä.
 

Raskaustesti. "Onkohan tossa nyt oikeesti kaks viivaa. Kaverithan aina nauraa mulle, ku mä en aina näe näitä pieniä asioita. Kyl se näyttää siltä. Oho. Apua. Tarkottaakse, että mä olen raskaana. Voikse olla? Nyt jo? Taitaa se olla. En ole varma." Soitto M.lle: "Tu äkkiä kotiin!!"

 

Tunteet. Tunteiden kanssa oleminen on ollut melkoisen haastavaa. Kun on lähtökohtaisestikin melkoisen tunteikas tyyppi ja tunteet käyvät herkästi molemmissa ääripäissä usein, voi arvata mitä hormonit tähän päälle tekee. M. on joutunut koville ..ja mun pää ja varmaan se vauvapolokin "Oh Lord, mun äiti on ihan katastrooffi". Suuren uutisen keskelle kun lisää häät, M.:n lähdön Ugandaan, oleskelulupa-asiat, huolen siitä koska M. palaa ja vielä työstressin, on tunnesekamelska valmis. Oppaissa sanoivat, että tyyni, rauhallinen mieli odottavalla äidillä on vauvalle parhaaksi. Just joo, pieleen meni. Nykyään luen saamaamme opasta hyvin varovasti.

 

Vaivat. "Miten sä olet voinut?"-kysymykseen olen vastannut aina, että tosi hyvin. Mutta kun rupeaa pohtimaan vaivojaan mm. ummetuksesta tuhansiin röyhtäyksiin, nivuskivuista häntäluukipuun, pääsärystä julmettuun väsymykseen, mieliala-aallokosta ihon näppyihin alkaa naurattaa. Niin vaan ihana asia saa unohtamaan kaikki kolotukset. Oikeasti en voi valittaa, oloni on ollut fyysisesti mainio.

 

Ohjeet. Niitä alkoi ropisemaan saman tien roppakaupalla. "Kyllä säkin sitten... " -lause on tullut tutuksi, samoin "Nyt kun sä olet raskaana, sun pitää .. sitä ja tätä". Ei sillä etteikö tällainen aloitteleva äitityyppi ohjeita tarvitsekin. Ja tulen vielä monesti tarvitsemaan. Ja kysymään. Ja kerjäämään: Auttakaa nyt joku! Antakaa joku ohje! Toistaiseksi olen kuitenkin kaikenmaailman lehtiartikkeleista, tutkimuksista, oppaista ja neuvoista huolimatta, luottanut omaan maalaisjärkeen (vaikken ole koskaan maalla asunutkaan) ja tarvittaessa kysynyt niiltä, jotka jo tietää ja osaa.

 

Miljoona ajatusta. Ajatukset kulkee niiden tunteiden kanssa samanmoisella radalla. Toisinaan tunteet ja ajatukset kohtaa jollakin tavalla toisensa, mutta toisinaan en pysy kyllä perässä millään. Kauniin kuulaiden syysaamun pihlajanmarjojen ihastelu "näitä sitten ensi vuonna ihastellaan vaunuja työntäen", vaihtuu nopeasti "mitä jos mä en saa yhtään äitikaveria"- huoleen.

 

Suojeluvaisto. Kun huomasin olevani peloissani kello 21.00 Helsingin keskustassa, tajusin että huolehtiminen ja huolissaan olo on tullut elämääni, eikä todennäköisesti poistu enää ikinä.

Mahan taputtelu. Ennen omaa raskauttani olin aikojen saatossa kiinnittänyt huomiota pallomahanaisiin, jotka taputtelivat ja silittelivät vatsaansa toistuvasti. Silloin päätin, etten tee samoin, vailla mitään perustetta. Nyt kun olen toistuvasti saanut itseni kiinni kädet vatsaa silitellen, huomaan ettei sitä kovin suunnitelmallisesti tee. Ne vain hakeutuu viemään viestiä sille pikkutyypille; ole ihan rauhasssa vaikka maailma täällä välillä sekoilee.

Mahan hämmästely. Jaksan hämmästellä päivittäin miten se maha voikin olla kertakaikkiaan jotenkin niin hassu ja ihmeellinen. Minusta on ihan kiva, että muutkin sitä hämmästelee, sikäli mikäli hämmästely on myönteisen ilon sävytteistä. Sen sijaan toistuva kommentti "se on kyllä tosi iso, miten se voi olla noin iso, eihän sun pitäisi olla noin iso, susta tulee kyllä tosi iso, oletko varma ettei ole kaksoset" alkaa jo ihan vähän kyllästyttää.

Hypistely. Huomaan kulkevani kaikenmoisen pikkutarvikkeen ja -vaatteen ohi ikäänkuin huomaamatta. "Onpas suloinen se ja se .. ". Kirpputorilta löysin kokonaisen uuden maailman. Mutta hypistelyn vastapainoksi pakko sanoa, että olen ollut myös erittäin järkyttynyt siitä, miten materialistista lasten maailmasta on tehty. Jo pieni vauva pitäisi varustaa jos jonkinmoisella tavaralla ja tuotteella. HUH sanon mä.

Isä. "Tuleekohan musta hyvä isä?" - Susta tulee täydellinen.


Vauvahömpötyskirjoituksen (tulee tänne blogiin edelleen muutakin asiaa) lisäksi vielä kulttuurivinkki. Kävin ostamassa tänään liput meille alla olevaan tanssiesitykseen. Niin joo meille, jos M. olisi jo paikalla, onhan, pakko olla, olisipa. Toivotaan.

http://www.zodiak.fi/fi/kalenteri/event/232---noir
 

Miniväliuutiset

Ihan alkuun: suuren suuret kiitokset kaikille onnitteluista. Olen kovasti iloinen ja hymyssä suin, että olette löytäneet tienne blogiini jakamaan hetkiä elämästäni.

 

Kurjempia tunteita koin, kun näin uutiset Nairobista. Sydän muljahti ikävällä tavalla. Tajusin, että juuri tällä hetkellä M. olisi/ tai pitäisi olla Nairobissa, jos olisimme uskoneet ensimmäistä neuvoa oleskeluluvan hausta. Olisimme luulleet ettei sitä voi täältäkäsin hakea. Onneksi emme luovuttaneet ensiohjeen kuultua, vaan marssimme poliisilaitokselle. Ja iso kiitos sille poliisilaitoksen erittäin avuliaalle ja ystävälliselle virkailijalle, joka keksi tarjota meille valtakirjaa (jolla minä hain valmiin luvan). Oleskelulupa on nyt saavuttanut oikean henkilön. M. pisti viestiä, että se on hänen hyppysissään. Yksi huoh. Toinen huokaus ja helpotus tulee sinä päivänä, kun M. saa vihdoin hyviä uutisia asioista, joita hän Ugandaan meni hoitamaan. Kaikki, jotka ovat kyseisessä maassa koittaneet hoitaa byrokraattisia asioita, tietää miten ihastuttavan turhauttavan epäsoljuvasti asiat etenee. Asiat, joiden piti hoitua syyskuussa "yllättäen" byrokratian rattaissa siirtyi lokakuulle. Molemmissa päissä melkoisen epätoivoiset tunnelmat, täällä ehkä pari sata hormoniastetta isommat. Epätietoisuus M:n saapumisen ajankohdasta ei ole aina kovin helppoa, rehellisesti sanottuna se on tosi vaikeaa. Mutta turvaudun tähän aatokseen:

If two points are destined to touch, the universe will always find a way to make the connection - even when all hope seems to be lost. Certain ties cannot be broken. They define who we are - and who we can become. Across space, across time, among paths we cannot predict - nature always finds a way.

from Touch 

Jotain olen murehtimiselta sentään saanut aikaiseksikin. Älkää naurako, en ole vuoteen kutonut, puikot oli liian isot, keksin ohjeen päästä  ja seli seli .. juu juu tiedän ettei käsialani lukeudu mummojen osaamistasoon. Tekeminen on kuitenkin erittäin terapeuttista. Niin ja hei, se kauan puhuttu tilkkupeitto. Se on ihan oikeasti valmis.

 

 

Odottaminen

Elämääni on viime vuosien varrella mahtunut jos jonkin sortin odottamista. Ensin sitä odotettiin suurella jännityksellä vastausta onko meidät hyväksytty vapaaehtoistyöntekijöiksi haluaamme projektiin Ugandaan. Mutta voi pojat, enpä silloin tiennyt, että sen jälkeen sitä vasta odotetaankin.  

 

Ugandassa elin hetkissä, jokaisessa päivässä, tässä ja nyt (siellä tosin odotettiin aika monen moista kertaa aika monia asioita, mutta se on toinen stoori se). Heti Ugandasta Suomeen palattua alkoi vimmattu odottaminen. Ollaan odotettu viisumia, lentoja, kohtaamista, toista kohtaamista, kuulusteluaikaa, oleskelupaa, kolmatta kohtaamista. "Pikkuodotukset" kuten uuden kodin tai työn varmistuminen meinaa näiden suurten keskellä unohtua - totta tosiaan, vuoteen on mahtunut asioita.

 

En tiennyt kaksi vuotta sitten, että tulisi hetki kun odotan miestäni, aviomiestäni (!), tulevan jälleen kotiin. Meidän kotiin. Saati, että se ottaa näin koville. En myöskään osannut unelmoida, että odotamme yhdessä yhtä pientä, mutta kuitenkin suurinta ihmettämme, vauvaa. Meidän pienen perheen kolmannen jäsenen lasketuksi ajaksi on julistettu ystävänpäivä 2014. M.:n nimeämä pikkuruinen ystävämme Raparperi on tehnyt jo nyt elämästä huisin mahtavan, jännittävän ja käsittämättömän paikan.

Sydämeni pakahtui, kun kuulin sen toisen sisälläni sykkivän.

 

 

 

Lankaöverit naapurissa

Maanantaina tuli oleskelulupa. Ja tiedättekö, kun joskus asiat loksahtelee. No nyt oli niin, että yhteinen hyvä Ugandan ystävämme on parhaillaan kolmen viikon lomalla (toisen yhteisen ystävämme luona) Tallinnassa. Heti ensimmäiseen vapaapäivään tehtiin sitten matkavaraus naapuriin. Onnekseni sain myös matkaseuraa. Kuinka paljon kivemmalta tuntuikaan antaa se erityisen tärkeä muovilätkä ystävän matkaan, kuin lähettää postitse Ugandaan.

 

Siivotessani laatikoita löysin myös vuosi sitten M.:lle ostamani lahjan. Kuinka osuvaa. Tässä Globe Hopen kierrätysnahkaisessa korttikotelossa oleskelulupa nyt matkaa päiväntasaajalle.

 

 

 

Tallinnassa oli kuuma. Oikeastaan ihan kesä. Tallinnassa on myös paljon mukavia kahviloita, ruokapaikkoja ja käsitöitä, sekä tietenkin ystävät. Jos oikein nyt innostuisin, kertoisin vielä paljon muustakin, miksi minusta naapurissa kannattaa käydä.

Itse laivamatka ei kuulu suuriin suosikkeihini. Tosin onhan se aina yhtä jännittävää ennustaa kuinka moni kaataa kaljakärrynsä. Minun matkaan ei tarttunut yhen yhtäkään tölkkiä tai pulloa tai boksia tai lootaa. Sen sijaan reppu oli sullottu täyteen lankoja. Kotiin tultua iski ehkä melkein pieni ostokatumus. Mitä ihmettä mä teen noilla kaikilla langoilla. Hirvee käsityöstressi. Lankojen kylkiäisiksi ostin myös muutamat uudet bambupuikot. Kerran niiden maailmaan päästyäni, en enää muilla suostu kutomaan.

 

Lankojen lisäksi iloisen kirjavat sohvatyynyt saivat uuden pellavaisen toverin kaupasta nimeltä Zizi (suosittelen väreistä pitäville).

 

Kotiin päästyäni testasin tyynyn, laitoin dvd:n pyörimään ja .. no niin, jälleen kerran ehkä vähän liikutuin. Viron ystävämme on ammatiltaan kuvaaja. Hän antoi meille lahjaksi videon häistämme. Se oli tehty ja leikattu, editoitu, en osaa termejä, mutta jotain oli tehty erinomaisen hienosti. Mahtava muisto hääpäivästä.

 

Lupa

Soitin poliilaitokselle.

- Kyselisin vain missä kohden oleskelulupa-asia menee.

- Hetki pieni, tarkistan. Juu, se on täällä. Sen voi noutaa.

En tiennyt miten päin olla, joten aloin itkemään puhelun jälkeen (todella luonnollinen reaktio .. ha ). Lähden noutamaan. Nyt heti ja nopeinta reittiä. Jälleen yksi etappi takana. Nyt meilla on lupa olla ja elää samassa maassa. Ja se lupa on pieni muovinen lätyskä. Elämä on kyllä kummallista.

Kahden kulttuurin suhde

Kun tapasin M.:n kanssa ensimmäisiä kertoja, ei pienessä mielessäkään käyny, että juurikin tuolle miehelle sanon ne sanat "I do, tahdon" joidenkin aikojen päästä tuosta.

 

Ennen kuin tuohon hetkeen päästiin, jouduin läpikäymään monia ajatuksia omassa pienessä päässäni. Täytyy myöntää, että mitä enemmän tunsin, sitä enemmän olin myös kauhuissani. Huomasin olevani itse melkoisen ennakkoluuloinen ja pelkääväni hyppyä tuntemattomaan, kun pelissä on omat tunteet ja elämää sykkivä sydän. Sittemmin kun pelko sai väistyä, ennakkoluulot murtua ja uskalsi luottaa hyvään, en ole katunut hetkeäkään.

 

Juurikin noiden omien alkuajatusten vuoksi, en kuitenkaan syytä tai soimaa niitä, joilla on monenmoisia kysymyksiä meille koskien suhdettamme. Vaikka kysymykset saattaa ajoittain tuntua turhankin tungettelevilta tai sangen erikoisilta, olen halunnut ajatella ne vain uuteen tutustumisena, rajojen rikkoutumisena ja välittämisenä. Kaikenlaisia kysymyksiä olemme saaneet, huomattavasti enemmän kuin suhteessa suomalaisen kanssa tuskin saa.

 

Muutama viikko sitten saimme kysymyksen, mikä puhututti meitä vielä kotonakin kahden kesken. Tai oikeammin vähän ärsytti ja hieman huvitti. "Miten olette valmistautuneet yhteentörmäyksiin, joita tulette kohtaamaan, koska olette kahdesta kulttuurista?" (kysymys varmuudeksi toistettiin pari kertaa).

 

No nyt joku teistä ajattelee, että onpa nipo, ei tollasesta voi ärsyyntyä. Minä kuitenkin ehkä vähän ärsyynnyin. Ärsyynnyin siitä, että kysyjä teki vahvan olettamuksen, tai julkaisi hänen mielestään totuuden, että kaikilla kahden maan ihmisen suhteessa olevilla on yhteentörmäyksiä, jotka johtuvat kulttuurista. Totesin kysyjälle, että suhteemme törmäykset ovat toistaiseksi johtuneet vain ja ainoastaan erittäin vahvoista temperamentistamme ja persoonista. Kulttuurit ovat tuoneet suhteeseemme paljon rikkautta. Olen erittäin vaikuttunut Ugandan kulttuurista, tavasta olla toisia varten, iloita pienestä. On paljon asioita, joita en halua M.:n omaksuvan suomalaisesta kulttuurista ja on paljon mitä haluan. Tämä toimii molempiin suuntiin. Me löydämme molemmista maista ja kulttuureista paljon hyvää, mutta myös paljon mikä voisi olla toisin (voi kunpa voisimme yhdistää nuo hyvät puolet, tulisi mahtava yhtälö).

 

Haasteet kahden kulttuurin suhteeseen (ainakin meillä, ainakin toistaiseksi) tulee suhteen ulkopuolelta. Miten ulkomaalaiseen mieheen ja miehen ihonväriin suhtaudutaan, miten työllistyä tässä muutoinkin vähätyöllisessä maassa, paperisodat, kuulustelut, ennakkoluulot ja mitä niitä nyt on. Tosin en tällä tarkoita, että me vain vastaanotamme asioita, suuri vastuu on myös omalla asenteelle ja sillä miten esimerkiksi kohtaa muita ihmisiä ja suhtautuu heihin.

 

Toistaiseksi voin sanoa, että olemme enemmän kuin tyytyväisiä ja onnellisia siitä, miten hyvin asiat ovat lutviutuneet. Toivon, että näin on myös jatkossakin. Naapurimummot hymyilee "sinulla on kiva kaveri". Ja minä hymyilen myös. Niin on.

 

 

 

 

Maailmanpyörässä

Kävimme ystävien kanssa katsomassa, josko maailmanpyörästä näkisi maailman toiselle laidalle. Ei ihan, mutta maisema oli silti kaunis, erityisesti maasta katsottuna. Huipulla vähän jännitti, onneksi saattoi keskittyä metrilakuihin.

 

P.S. Olin yllättynyt, että pikkukäppänä puhelimellakin voi napsia ihan kelpokuvia.