Nostalgian siivet kannatteli tämän viikon kotimaanmatkailulla. Vanhoissa kujissa ja kulmissa, opiskelukaupungissani, on paljon tarinoita, turinoita ja tunteita. Kuitenkin Turku tuntui jo vieraammalta. En enää muistanut missä kulmassa kääntyä, katujen nimet unohtuu, ihmiset puhuu ihan hassusti. Kaulassa roikkui kamera, todellinen turisti. Turistipisteen toi myös yöpyminen B&B:ssa. Paikan nimi oli Aamuranta, jossa meidän perhe valloitti punaisen huoneen, ystävien ollessa sinisessä. Nappi valinta tarpeisiin nähden.
Parasta koko matkassa oli saada pitkän tauon jälkeen ystävät yhteen, samaan kaupunkiin, samaan aikaan. Samojen omenapuiden alla ihmeteltiin elämää ja sen kulkua sekä syötiin niin että tiesi.
Tällä matkalla opittua:
- On hyvä varmistaa ajoissa reitti paikkaan, jonne on menossa tai vaihtoehtoisesti osaako käyttää navigaattoria.
- Jos on epävarma minne on menossa, mekastamisen sijaan voi pysähtyä tien viereen ja hengitellä hetken, tarkastella tilannetta ja kysyä neuvoa.
- Nälkäisenä ei kannata lähteä matkaan, se tuo liikaa tilanteita ratin taakse tai kartturin paikalle (ja niiden kahden paikan väliin).
- Pellon laidalla tuulee kivasti imetystauolla.
- On täysin järjetöntä kuljettaa kylmälaukussa lapselle itsetehtyä sosetta melko monta kilometriä. Lapsi sai purkkisosetta (ja on edelleen hengissä).
- Toisen ystävälapsiperheen kanssa matkailu onnistuu erinomaisesti.
- Matkailu tahtotytön kanssa onnistuu hienosti. Ei tarvitse enää jännittää huutaako hän koko keikan, herättääkö kaikki yöllä, selviänkö minä ja mitä sitä nyt voikaan jännittää. Ei tarvitse ei.
