maanantai 2. helmikuuta 2015

Unohtunut salasana

Ompelukone on ollut pöydällä jo muutaman viikon ja pari erittäin mieluista projektia odottelee tekijää. Surinaa ei ole kuitenkaan kuulunut nyt hetkeen. Tammikuu on mennyt hujauksessa, jonnekin.

Mieleni valmistautuu kevääseen täydellä tohinalla. Sellainen sopivanlainen kutku mielessä, että ihan pian on kevät, ihan pian tapahtuu kivoja asioita. Koskaan ei tosin tiedä tapahtuuko oikeasti tosi kivoja asioita, vähän kivoja asioita vai ei ollenkaan kivoja. Mutta kevääseen kuuluu kivat asiat, joten haluan pidättäytyä siinä että kivasti käy. 

Pöytää koristaa tulppaanit ja jouluvalot on vihdoin matkalla kaappiin. Kotiin on raivattu tilaa. Lapsenvaatteista jo pieneksi jääneet lähtivät eteenpäin. Sähköpostikin sai siivouksen, nyt mahtuu hyvät postit tulemaan. Yllättävän moni postini otsikoista oli "Unohtunut salasanasi". 

Kävin läpi kulunutta vuotta yksivuotisjuhlien kynnyksellä. Onneksi olen taltioinut kirjoittaen ja kuvin hetkiä ja tarinoita. Voi mikä vuosi. Ensimmäisen kuusi kuukautta taisi olla aika, joka pyyhki jokaisen salasanan mielestäni. Sitten alkoi jo jonkinmoiset kyvyt palautua palauttelemaan salasanoja ja nyt pohdin jo niiden sopivanlaista arkistoimista. 


2 kommenttia:

  1. Ihana kevät! Pari kertaa olen jo ihan selvästi tuntenut sen ulkona :) Ja kevääseen kuuluu ehdottomasti kivat asiat ja kivojen juttujen odotus :)

    MB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vaan alkaa tuntea :).
      Yksi niistä kevään kivoista jutuista on ehdottomasti Turku!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)