keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Vaaliuutinen lehmän mahassa

Lehmällä on neljä mahaa: juoksutusmaha, verkkomaha, satakerta ja pötsi. En oikeasti tiedä noiden mahojen toiminnasta mitään, mutta mielikuvitukseni lähti kuljettamaan vaaliuutista noiden mahojen kautta. 

Vaaliuutinen matkaa siihen ensimmäisen vatsaan ja saa voimakkaan reaktion välittömästi. Se provosoituu herkästi ja saa pahalta tuntuvan asian kutakuinkin oksentamaan sisälle tullutta asiaa ulos, Viime sunnuntaina oma "ensivatsa" reagoi nopeasti. Se pisti sormet tykkäilemään vihaisista kirjoituksista, puhkumaan ja puhisemaan. Yök, en syö. Ihan kauheeta kuraa. Kuka tällaista voi tehdä?

Kun uutinen on mennyt seuraavaan vatsaan se maistaa jo jotakin hyvääkin, jotakin turvallista ja tuttua. Se huomaa myös uudet vivahteet, eihän tämä nyt läpeensä kamalaa tavaraa ollutkaan. Juoksutetaan kuitenkin vielä jonkin verran, seilaillaan erilaisten kirjoitusten maailmoissa. Pyöritellään pöydissä ja kahvikupeissa. Annetaan mahdollisuus. Tykätään jo toisenlaisistakin teksteistä ja mielipiteistä. 

Kolmas vatsa alkaa jo tottua uuteen uutiseen. Se edelleen tietää, mikä uusi (tai vähän vanhakin) maku on itselle sopimaton, mutta harkitsee sen makustelua tarkemmin. Viisitoista kertaa samaa makua ja siihen alkaa tottumaan. Enää ei okseta. Ei kaikista uutiskokonaisuuden osista silti täydy täysin tykätä, muttei niitä läpeensä haukkuakaan voi. se olisi epäreilua. Makuasia. 

Neljännen vatsan nimi on pakko olla satakerta. Tuntuu, että uutista on puitu jo sen sata kertaa. Nähdään koko pläjäyksen eri maut ja koitetaan sulauttaa ne toisiinsa. Ehkä tästä voi jotain hyvää syntyäkin. Muutakaan ei ole nyt tarjolla. Näillä aineksilla. Ihan sen kaikilla mausteilla, niillä ei niin mieluisillakin. 

Kyllä, tällainen Suomi on. 
Minä olen osa sitä. 
Aloitan rakentamaan ensimmäistä siltaa. 

6 kommenttia:

  1. Mahtavasti kuvailtu :D !
    Itse olen vähän samalla kantilla, katsellaan mitä seuraa. Vaikka hirvittääkin. Luin tänään erästä romaania, joka kertoi Suomen sisällissodan vaiheista ja eri puolten mielipiteistä ja näkemyksistä - vähän hirvitti se ajatusten kahtia jakautuminen, ja se että sellaista jakautumista (arvoliberaaleihin ja arvokonservatiiveihin, kuten jossain kuvailtiin) on niin selkeästi nähtävissä nytkin. Tosin veikkaan että tarvittaisiin tuon ajan muut tekijät (isona asiana esimerkiki NÄLKÄ) ennen kuin jengi tarttuisi johonkin sanoja vahvempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtökohtaisesti musta koko maailma ja sen meno vähän hirvittää. Mutta kuinka paljon sille pelolle ja hirvittäytymiselle antaa energiaa ja valtaa, se lienee kysymys minkä kanssa itse tehnyt töitä. "Tällainen Suomi" sisältää myös paljon hyvää.

      Poista
  2. Ihan mielenkiintoinen puheenvuoro punavihreästä kuplasta, ymmärtämisestä ja sillanrakentamisesta luettavissa täällä: http://www.jorieskolin.fi/409902422/2701506/posting/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon kirjoituksen kahteen kertaan. Molemmilla kerroilla yritin löytää jotakin sanottavaa ja kommentoitavaa, mutten saanut sanottua mitään. Eskolin nostaa esille tärkeitä pointteja ja toivon, että Kososen Kristankin silmiin teksti osuisi.
      Voisiko olla niin, että Kososen kuplaa yritettiin niin voimallisesti puhkoa, koska hän kuuluu vähemmistöön. Ihan kuten mekin.
      Itse en koe Kristan kupla-kommenttia kovinkaan pahana. Oma viittaus oli lähinnä vain toteamus, että Suomi kyllä on tällainen. Me voimme yrittää sitä muutta suvaitsevaisemmaksi. Yhdessä.

      Poista
  3. Kukaan muu ei olisi voinut keksiä noin hienoa lehmän mahan kiertokulkua kontra vaalit kuin sinä Gummitustyttö :-)
    Mahtavasti oivallettu !!

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kröhöm, hämmennyin palautteesta, kiitos tätskä! :D <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)