Blogin pitäjänä olen hieman vanhanaikainen. En ole liittynyt juuri mihinkään sivustoihin, enkä osaa markkinoida blogia mitenkään. Suurin syy lienee se, että pienen porukan blogi tuntuu turvalliselta ja kotoisalta. Blogin kirjoittajana olen usein sellaisessa hassussa ristiriidassa: toisaalta haluan, että tämä pysyy pienenä ja sievänä, toisaalta joskus kaipaa kovasti sitä vastavuoroisuutta, sitä että näkee ihmisten lukeneen ja mikä parasta kommentoineen omia juttuja. Monet sanovat, että lukijat ovat blogin suola. Turha minunkaan väittää, että kirjoittaisin, jos kukaan ei lukisi näitä. Itselle tärkeintä pohdinnoissa on kuitenkin määrän sijaan se, että aatokseni tavoitti edes yhden ihmisen, sai jonkinmoisen ajatuksen tai tunteen aikaiseksi (mieluiten kohtuullisen miellyttävän tunteen). Kun päästää lukijoita lähelle, kaipaa toki peiliä, vastakaikua. Jos kukaan ei reagoi, on vähän kuin yrittäisi heittää leipäkiviä, mutta kivi lopsahtaakin suoraan järven pohjaan LOPS. Siksi kiitänkin nyt tässä ja heti joka'ikistä kommenttia, tuumosta, palautetta ja sanottua tai kirjoitettua sanaa. KIITOS!
Käsitöideni julkaiseminen jännitti alussa aikalailla. Onhan netti pullollaan äärimmäisen hienoja juttuja. Kun sitten sain ensimmäisiä positiivisia kommentteja, ajattelin että ehkä julkaisen jatkossakin. Blogiin käsitöiden laittaminen on kannustanut minua tekemään parempaa "julkaisukelpoista" kädenjälkeä, minkä koen hyvänä asiana.
Mihin tämä kaikki nyt edes liittyy. Tämä liittyy siihen, että olen liittynyt Bloglovin-listoille. Tosin rehellisyyden nimissä, en tajua siitä juuri mitään muuta kuin sen, että joidenkin blogin lukijoiden on helpompi, kätevämpi ja mukavampi lukea raapustuksiani sitä kautta. Saa nähdä miten tässä käy.
Hahah. Ihana. Ymmärrän niin täysin. Tästä minäkin lähdin liikkeelle. Ensin kavereille, sitten pienelle tuntemattomalle porukalle... sitten tuli blogikaverit, blogimiitit, blogimatkat.. ja sitten tiesi äiti ja isä ja sitten Facebook ja koko suku ja koulukaverit ja siskojen kaverit. Härregud. Mutta minä olen minä, täällä ruudun takana sekä omassa privaatissa elämässäni. Blogissa jaan siitä just niin vähän ja paljon kuin tykkään. Kunhan pidän harkintakykyni sekä aitouteni yllä. Jos joskus menee överiksi, saan kyllä siitä kuulla hyvin pian. Onneksi on siis myös kotiraati olemassa. Sieltä on tullut paljon suolaisemmat kommentit kuin keltään lukijalta konsanaan näiden kaikkien 11 vuoden aikana! :D Ja jee, you did it! Bloglovin!
VastaaPoista:) joo kiitos vaan tästä ylltyksestä, lovin <3
PoistaLuulen, että tämä räsymatto kotoinen meininki jatkuu vielä kauan.
Kiitos kun kommentoit. :)
Tiedän mistä kirjoitat.
VastaaPoistaItse halusin pitää blogini ensin suljettuna, mutta avasin sen sitten maailmalle. Sitä kautta olen tutustunut useampaan suomalais-afrikkalaiseen perheeseen ja se on huippua!
Suomeen muuton myötä olen kirjoittanut paljon kotikaupungistani ja miettinyt, pitäisikö nyt verkostoitua muiden tamperelaisten bloggareiden kanssa. Heistä suosituimmat bloggaavat isommissa talleissa – itselleni riippumattomuus on ollut tärkeää. Turhanpäiväinen ”kaupallinen yhteistyö” ei myöskään kiinnosta, mutta tämä nykyinen, lähinnä kulttuuriin keskittyvä journalistinen yhteistyö sen sijaan on äärimmäisen tervetullutta.
Kommentteja olisi mukava saada enemmän, sitä en kiellä. Mutta mitään suurta yleisöä en lähtökohtaisesti tavoittele. Välillä olisi kiva, että joku jättäisin edes käyntikortin.
En seuraa yhtäkään todella suosittua blogia, koska ne eivät vaan kolahda minuun. Kyllä minä mieluummin seuraan tätä sinun blogiasi.
Välillä koko bloggaaminen ja sen yleisyys/trendikkyys ärsyttää. Itselle kuitenkin kirjoittaminen on elinehto, muodossa tai toisessa, tämä nyt muotoutunut luontevaksi tavaksi.
Minulla on sivupalkissa joku Blogloving-ikoni, mutta itse en ole kirjautunut palveluun. Mitä hyötyä siitä oikein on - joko sinä tiedät? :)
Kiitos ihanasta ja ihanan pitkästä kommentista!
PoistaBlogini ehdottaomasti yksi parhaista jutuista on minullakin afrikkalais-suomalaisten (sekä muutaman muunkin monikulttuurisen perheen) ystäviksi tuleminen. En olisi ikinä sellaista uskonut.
Minä käyn välillä kurkkimassa niitä tosi kuuluisia, mutta jostain syystä en oikein koskaan saa niistä hyvää mieltä, enkä osaa edes sanoa miksi.
Onhan tämä blogin pitäminen olevinaan nykyään joku juttu. Mutta en osaa edes kutsua itseäni miksikään bloggariksi, kunhan kirjoitan juttuja arkeni jutuista. :)
Bloglovin on minulle edelleen mysteeri tai siis lähinnä sen tuoma hyöty tai helppous. Itse seuraan blogeja bloggerin kautta ja siten saan myös kätevästi kommentoitua Agabana, Ei oikein aukea mulle .. :I
Huh; onneksi ihan näin vanhaan malliinkin pääsee lukemaan tätä koska toi Blogloving-ikoni kuullostaa mahdottoman hienolta ja siltä etten ymmärrä siitä mitään :-P
VastaaPoistaTätskä
Voin kertoa, että mäkään en tajua tosta vieläkään kauheasti mitään. Ja toi painike (kasvokuva) on myös vähän ruma. Että tiedä häntä. :D
PoistaTuttuja tunteita! Pääasiassa sitä kirjoittaa ja sommittelee kuvia ihan vain kirjoittamisen ja sommittelun ilosta, mutta on siinä myös tuo puoli, että lukeekohan (lukeehan??) joku kirjoituksiani... Blogin kirjouttamisessa sitä toisaalta asettaa itsensä alttiiksi mitä enemmän paljastaa itsestään. Mitähän tästäkin ajatellaan.. Ja mitä tutummat sitä lukee. Toisaalta mitä aidommin itse on hommassa mukana (toki omien rajojen mukaan), sen parempaa on myös vastaanotto, uskoisin.
VastaaPoistaIhanaa, kun kirjoitat! Täällä sydän sykkyrällä luen näitä.